Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2019

Clare Mackintosh: Anna minun olla

Clare Mackintosh: Anna minun olla

Anna minun olla
https://www.gummerus.fi/

Poliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä.

Tarinan lähtökohdat on kutkuttavat: Annan isä ja äiti ovat molemmat tehneet itsemurhan ja vieläpä samalla tavalla samassa paikassa. Kun tapahtumista on kulunut vuosi alkaa kuitenkin tulla esille seikkoja, jotka puhuvat itsemurha-teoriaa vastaan. Tapahtumia alkaa tonkia Annan lisäksi eläkkeellä oleva poliisi. Sivujuonena kulkee poliisin henkilökohtaiset murheet.


Kirjailija on onnistunut luomaan päähahmon ajatuksista juuri sopivasti vainoharhaisia ja toisaalta itseään epäileviä. Kirjan edetessä lukijalle tarjoillaan useampikin mahdollinen syyllinen ja silti totuus onnistuu yllättämään. Eikä vain kerran vaan kahdesti ja lisäksi vielä kirjan viimeisessä lauseessa uudelleen!

Beachy Head 









Päällimmäisenä jäi mieleen se, miten vaikea on hakea apua ja miten helppoa on piilottaa ongelmansa.

       

                                                                     

                                                                        Arvosana 8 1/2 


 Mamma A.


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Hjorth & Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja





Hjorth & Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja

Bazar kustannus
Heti ensialkuun Mies joka ei ollut murhaaja vaikutti hieman hidastempoiselle luettavalle. Sama ongelma jatkui kirjan loppuun saakka ja ihan kaikkien juonenkäänteiden ja henkilöiden merkitystä en vielä ainakaan ymmärtänyt. Ehkäpä niillä on joku merkitys seuraavien osien kannalta. Kun lukee pääasiassa iltaisin ennen nukkumaan menoa ja tällä kertaa vielä kipeänä niin kaipaa aika simppeliä tekstiä, joka ei rönsyile joka suuntaan ja hahmoja, jotka eivät kaikki kilpaile keskenään.

Juoni on perinteinen murhatutkinta ja uhrina teinipoika. Tapausta on tutkimassa psykologi, joka ajautuu tutkimukseen mukaan puolivahingossa ja on kaikkien (mukaanlukien lukijan) mielestä sangen raivostuttava tyyppi. Mukana on myös jonkinlaisena reppanana ja vähän yksinkertaisena kuvattu poliisi, jolla on kotirintamalla tehtävä suoritettavana. " Nyt hän oli saanut tarpeekseen.Nyt riitti.Tämä oli viimeinen pisara. Ei muuta kuin polvilleen, käsi liejuun, kenkä ylös. Ja sitten hän lähtisi kotiin. Muut saisivat juosta täällä halvatun etsintäketjuineen. Hänellä oli vaimo hedelmöitettävänä."

Menossa mukana myös joukko tutkijoita, joilla omalaatuisia suhdekuvioita sun muuta epäolennaista.

Loppuratkaisun suhteen herkutellaan viimeiseen saakka vaikka ainakin itse arvasin sen jo aikaisemmin. Enemmän pidän lopuista, joissa ratkaisu lätkäistään lukijan naamalle odottamattomassa kohdassa ja sen jälkeen mahdollisesti selitetään tapahtumien tarkempi kulku. Kun käytetään kaikki keinot lukijan epäilyksien johdattamiseen toisiin henkilöihin ja tutkimuksetkin lopetetaan jo kertaalleen niin väkisinkin tulee pitkittämisen maku. Sata sivua ja lukuisat kirjoitusvirheet pois ja lukijan keskittyminen pysyisi huomattavasti skarpimpana.

Arvosana: 7+



Mamma A.




tiistai 29. tammikuuta 2019

Anna Jansson: Jäljet lumessa





Jäljet lumessa
Anna Jansson Jäljet lumessa
Jäljet lumessa- kirjassa yhdistyy murhatutkinta ja nytkin ajankohtaiset aiheet: syrjäytyminen, turvattomuus ja kiusaaminen, joka toisinaan muuttuu elämää uhkaavaksi.

Lapset ovat tulevaisuutemme. Miltä heidän maailmansa näyttää? Kuka ehtii kysyä ja odottaa vastausta? Kuka ehtii katsoa, kuka jaksaa katsoa heitä?

Tutkintaa johtaa rikostarkastaja Maria Wern ja tarinassa sivutaan myös hänen yksityiselämäänsä. Kirjassa on myös mielenkiintoisia sivuhahmoja ja heidän historiaansa, jotka tuovat omia käänteitään juonen kulkuun. Syyllistä ujutetaan lukijan aivoihin lopuksi vähän liiankin innokkaasti, mutta kaikkinensa teos on oikein jännittävä ja juoni etenee lupsakasti ja leppoisasti. Kieli on helppoa ja sujuvaa ja kirja on lopussa ennen kuin huomaakaan.

Olen aikaisemmin lukenut Anna Janssonin Outoja lintuja, josta en tosin enää muista paljoa. Maria Wern- sarjan ajattelin nyt laittaa alati kasvavaan kirjalistaan odottamaan vuoroaan.



Arvosana 9-




Mamma A.