perjantai 8. maaliskuuta 2019

Hjorth & Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja





Hjorth & Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja

Bazar kustannus
Heti ensialkuun Mies joka ei ollut murhaaja vaikutti hieman hidastempoiselle luettavalle. Sama ongelma jatkui kirjan loppuun saakka ja ihan kaikkien juonenkäänteiden ja henkilöiden merkitystä en vielä ainakaan ymmärtänyt. Ehkäpä niillä on joku merkitys seuraavien osien kannalta. Kun lukee pääasiassa iltaisin ennen nukkumaan menoa ja tällä kertaa vielä kipeänä niin kaipaa aika simppeliä tekstiä, joka ei rönsyile joka suuntaan ja hahmoja, jotka eivät kaikki kilpaile keskenään.

Juoni on perinteinen murhatutkinta ja uhrina teinipoika. Tapausta on tutkimassa psykologi, joka ajautuu tutkimukseen mukaan puolivahingossa ja on kaikkien (mukaanlukien lukijan) mielestä sangen raivostuttava tyyppi. Mukana on myös jonkinlaisena reppanana ja vähän yksinkertaisena kuvattu poliisi, jolla on kotirintamalla tehtävä suoritettavana. " Nyt hän oli saanut tarpeekseen.Nyt riitti.Tämä oli viimeinen pisara. Ei muuta kuin polvilleen, käsi liejuun, kenkä ylös. Ja sitten hän lähtisi kotiin. Muut saisivat juosta täällä halvatun etsintäketjuineen. Hänellä oli vaimo hedelmöitettävänä."

Menossa mukana myös joukko tutkijoita, joilla omalaatuisia suhdekuvioita sun muuta epäolennaista.

Loppuratkaisun suhteen herkutellaan viimeiseen saakka vaikka ainakin itse arvasin sen jo aikaisemmin. Enemmän pidän lopuista, joissa ratkaisu lätkäistään lukijan naamalle odottamattomassa kohdassa ja sen jälkeen mahdollisesti selitetään tapahtumien tarkempi kulku. Kun käytetään kaikki keinot lukijan epäilyksien johdattamiseen toisiin henkilöihin ja tutkimuksetkin lopetetaan jo kertaalleen niin väkisinkin tulee pitkittämisen maku. Sata sivua ja lukuisat kirjoitusvirheet pois ja lukijan keskittyminen pysyisi huomattavasti skarpimpana.

Arvosana: 7+



Mamma A.